Suudelma hunnun läpi

Israelin kansallisrunoilija Bialik on sanonut, että Raamatun lukeminen muulla kuin alkukielellä on kuin suutelisi morsianta hunnun läpi.

Vuoden 1992 Kirkkoraamatun lukija on hämmästynyt siitä, että nykykäännös poikkeaa suuresti suurten kansainvälisten kielten ratkaisuista. Varsinkin uskomme kannalta keskeisten käsitteiden runsas kato tuntuu estävän sen varauksettoman käytön ekumeenisissa yhteyksissä. Sielu-sana on nyt häivytetty verrattuna 1938 käännökseen 267 jakeesta, aikamme keskusteluissa keskeinen vanhurskaus-sana johdannaisineen on poistettu tai muutettu 277 kertaa, armo-käsite on lieventynyt usein toiseksi ja Jeesuksen suosima sanonta Ihmisen Poika puuttuu nyt Danielin peruslähteestä ja Ilmestyskirjasta. Vanhan testamentin Messias-ennustukset on muunneltu siten, että niiden yhteyksiä Uuteen testamenttiin on vaikea löytää. Uuden käännöksen kieli on lisäsanoineen ja muunnoksineen kiusallisen epätarkkaa eikä vastaa alkukielen dynaamista tyyliä. Tästä syystä Raamatun kestokäyttäjät kyselevät, voiko uutta versiota käyttää ainakaan tällaisenaan opetustyössä ja esim. lähetyskentillä.

Santalan asiantuntemus tämän kirjan aiheeseen perustuu kaiken edellä mainitun lisäksi myös erityisesti heprean, kreikan ja arabian kielten opintoihin. Varsinaisen elämäntyönsä hän onkin tehnyt hepreaksi. Kaikki tämä auttaa kurkistamaan kielimuurin ja morsiushunnun sisäpuolelle. Tässä leikkisän vakavassa tutkielmassaan Risto Santala kertoo omista käytännön havainnoistaan. Hänelle uusi raamatunkäännös on kuin suudelma hunnun läpi.